O Alkusanoja

Mistä sitä alkaisi. Miljoonien blogien joukosta erottuakseen täytyisi olla jotain suurta ja jakaa se. Itse etsin koko kevään blogia, joka kertoisi opiskelusta ja siitä, kun tietää täsmälleen mitä haluaa muttei kuitenkaan tiedä yhtään mitään.

Teininä päätin, että haluan lääkäriksi. Olin niin innoissani ideasta, että jaoin sen kaikkien kanssa: vanhempien, kavereiden, opettajien jne. Luin ylä-asteella, jatkoin lukioon ja koko ajan tietä tasoitti lääkäriksi haluamisen ja kilpailun flow. En ollut mikään täydellinen enkä edes paras, mutta tarpeeksi hyvä itselleni. Sitten koitti kuuluisa abivuosi.

Yht'äkkiä en ollutkaan varma ammattivalinnastani. Onneksi oli ylioppilaskirjoitukset, ettei tarvinnut ajatella muuta. Syksyn kokeisiin aloitin lukemaan jo kesän alussa, sitten into lopahti ja koulun alkaessa syksyllä luin kiitettävän paljon hyvällä teholla. Se riitti pariin eximiaan. Joululomalla opettelin lukion kemian, jota en ollut aikaisemmin hallinnut. Keväällä kirjoitin sen ja lisäksi kolme muuta lääkikseen tähtäävää ainetta. Kun nämäkin kokeet menivät hyvin ja alkoi vapaus oli vihdoin päätettävä minne sitä haluaa.

Aloitin siis lukemaan Galenosta, tuota ylipitkäksi venytettyä pääsykoeopusta. En todellakaan ollut varma miksi, mutta sen parissa hommailin kuitenkin lähes yhdeksän viikkoa. Luin, laskin, luin ja laskin. Itse pääsykoe ei muistuttanut aiempia, Galenosta vaativia kokeita, vaan perustui lähinnä laskujen osaamiseen. Muu osa sujui hyvin, mutta muutamasta laskusta en päässyt lainkaan perille ja kokeesta poistuessani olin varma, etten pääse sisään. Toisin kuin olin muutama vuosi aiemmin ajatellut, maailmani ei kaatunut, en ollut katkera, pikemminkin helpottunut. Junnaaminen Galenoksen parissa oli ohi ainakin hetkeksi, alkoi kesä, työt ja tuntui kevyeltä.

Heinäkuun vaihteessa sitten tuli tieto, etten päässyt opiskelemaan. Olin ollut varma siitä, joten se ei vaikuttanut minuun juuri lainkaan. Olin hakenut varavaihtoehtona myös fysiikkaan, kemiaan ja AMK-insinööriksi. Pääsin kaikkiin. Kemia tosin ei ollut aikoihin ollut mikään varavaihtoehto, vaan todellinen unelma.

Kaikki oli siis hyvin minun mielestäni, mutta ne, joiden kanssa olin ehtinyt jakaa intoni luulivat minun olevan hirveän pettynyt. Tiesin, miltä selittelyltä kuulostaa sanoa, ettei pääsykokeessa epäonnistuminen haittaa ja laiskuudelta se, ettei ehkä haekaan toista kertaa, vaan "tyytyy varavaihtoehtoon". Tällaisen dilemman parissa olen siis koko kesän paininut. Kemia on juttu, mitä haluan opiskella, mutta ongelmana on(sukulaisten säälivien katseiden lisäksi) sen suuri soveltavuus: haluanko sittenkin lääkäriksi, biokemistiksi, farmaseutiksi(seuraava säälin aihe:farmaan pyrkii vain ne jotka ei ikinä pääse lääkikseen...), kemistiksi, tutkijaksi, laborantiksi yms. Nyt olen kuitenkin menossa lukemaan kemiaa ja "it feels good"

Tässä hieman epäselvässä rykelmässä on tämän hetken pääajatukset opiskelun suhteen. Toivottavasti joku, jolla on samoja ongelmia pystyy samaistumaan.